Pietari-kertomuksen prologi

Pietari-kertomuksen prologi; "Kronologinen, erilaisten tapahtumien yhteen liitetty kertomus, jonka pääosassa seikkailen minä itse"

Joskus tulee kausia, jolloin tahtoo kirjoittaa. Mitä sille voi? Ei mitään! Siksi minä varmaan päädyin tähän tekstiin - mitä ikinä tästä sitten tuleekaan. Elämän kerronnallistamiseen. Elämä on täynnä sattumia tai tylsää arkea, mutta kun siitä tekee tekstin ja kertomuksen, jolla on alku ja loppu, niin johan sitä kiinnostaa: kylläpä elämässä tapahtuu! – tai, näin, voisi todeta. Nyt ei kyllä tunnu siltä. Tuli mieleen, tuosta alusta ja lopusta, että kirjoittaminen on kuin viikon matka johonkin etelään: vasta matkan jälkeen ymmärtää, plärätessä pokkarikameran epäonnistuneita valokuvia, että ai niin, minähän olin jossain! Pitää olla ensin loppu, jotta tietää mikä ikinä nyt olikaan alkanut. Kuulostaa monimutkaisen yksinkertaiselta – ja sitä se, elämä, varmaan on.

Kirjoittaminen on sellainen prosessi, joka lähtee itsestään – jos vain on aikaa pysähtyä. Ja aikaahan on, jos odottaa kahvilassa saataviaan tai kotona tylsistyy tekemättömyyttään. Tarvitaan toimeettomuutta, jotta syntyy tekstillistä toimeliaisuutta. Vielä muutama vuosi sitten minulla oli tapana kirjata kaikki Venäjä-reissuni ylös, kertoa mitä tapahtui, missä kävin jne. Ei sitä varmaan ihan päiväkirjaksi voinut sanoa, vaan enemmänkin… kronologiseksi, erilaisten tapahtumien yhteen liitetyksi kertomukseksi, jonka pääosassa seikkailin minä itse? Mutta mihin se kirjoittaminen oikein jäi? Tulinko toimeliaaksi vai toimeettomaksi? Hiljaisuus, tekstin poissaolo, ei valitettavasti kerro paljoa – tai sitten se voi kertoa mitä tahansa, minkä voi vilkkaalla mielikuvituksella myöhemmin täyttää.

Ennen kirjoittamista tapahtuu kuitenkin jo jotain – enkä nyt puhu vain halusta kirjoittaa, vaan maailman katsomisesta kertomuksen silmin. Sapluuna, jonka lävitse tiiraillaan erilaisten olioiden täysin sattumanvaraista maailmaa. Tiirailun jälkeen siirrytään halun ohjaamaan kirjoitusprosessiin, jonka avulla sapluunan yksittäisistä palasista kootaan luettava eheys. Tämä sapluuna valitsi minut jo Helsinki-Pietari-bussissa, kun oli nukahtamisvaikeuksien vuoksi aikaa katsella ympärille. Missään vaiheessa mitään ei kyllä tapahtunut sanan ”tapahtunut”-merkityksessä, mutta näin lakkaamatta edessäni tarinan ja kirjoitin sitä jatkuvasti mielessäni – kaikkineen välimerkkeineen ja isoineen alkukirjaimeen. Nyt kun olen jo muualla, saavuin perille määränpäähäni, voin synnyttää sille alun ja kertoa siitä, millaista on matkustaa bussilla Helsingistä Pietariin.