ostit sitten pienen korvapuustin.

jätin taakseni viimeisen työpäiväni ja ohittaessa kansallisteatterin kivikot, tirautin kyyneleen.

rautatieaseman portaiden vieressä istui sinihuulinen koditon vanha nainen ikea-kassinssa kanssa ja halusi rahaa. annoin euron. hän halusi kaksikymmentä. yrittää päästä kouvolaan, veli kuulemma asuu siellä. en anna - mä oon jo niin tyhmä kun annoin sulle euron verran viinarahaa.

mulla on kylmä, hae mulle kahvi. ja pulla. korvapuusti. olin edelleen tyhmä ja kävin hakemassa viiden euron ostokset. ole hyvä ja tässä on nää sokerit erikseen, kuten pyysit. ostit sitten pienen korvapuustin. ei ollut isompaa. sitten se kelpaa.

nousin kiviseltä tuolilta ja kun havahduin tyhmyydestäni, huomasin että maailma oli sillä välin pysynyt muuttumattomana.

Köh

Privet, babuljaa!

- Privet, lapsenlapseni!

Miten siellä on asiat?

- Miten… samalla tavalla kuten aina ennenkin. Helle on kova. Kolmekymmentä astetta.

Niin on myös täällä Suomessa. Onko vieraita käynyt kylässä?

- Vieraita? Ei täällä enää mitään vieraita käy! Minä en… en minä jaksa vieraita. Ljudmila käy kerran viikossa siivoamassa, se riittää.

Entä terveys?

- Huonosti, huonosti! En minä käy enää ulkona ollenkaan. Täällä sitä vain istutaan.

Ajattelin tulla Venäjällä taas käymään. Haluaisin käydä Pupyshevossa… täytyy ottaa Galjaan yhteyttä! Hän lupasi viedä minut lapsuuden maisemiin!

- Pupyshevossa? Voi kuules – köh – nyt unohdat sen paikan. Siellä ei ole sinulle enää yhtään mitään. Kuuletko? Ei mitään! Tiesitkö – köh – että naapurit ovat jo kuolleet? Ruoho siellä vain kasvaa – ei mikään muu. Pupyshevo! Mitä sinne sinne? Menisit – köh – mieluummin katsomaan suuren kansallisrunoilijamme Pushkinin hautaa! Siinä vasta paikka! Kulttuuria!

Unohda jo se Pupyshevo!