jätin taakseni viimeisen työpäiväni ja ohittaessa kansallisteatterin kivikot, tirautin kyyneleen.
rautatieaseman portaiden vieressä istui sinihuulinen koditon vanha
nainen ikea-kassinssa kanssa ja halusi rahaa. annoin euron. hän halusi
kaksikymmentä. yrittää päästä kouvolaan, veli kuulemma asuu siellä. en
anna - mä oon jo niin tyhmä kun annoin sulle euron verran viinarahaa.
mulla on kylmä, hae mulle
kahvi. ja pulla. korvapuusti. olin edelleen tyhmä ja kävin hakemassa
viiden euron ostokset. ole hyvä ja tässä on nää sokerit erikseen, kuten
pyysit. ostit sitten pienen korvapuustin. ei ollut isompaa. sitten se
kelpaa.
nousin kiviseltä tuolilta ja kun havahduin tyhmyydestäni, huomasin että maailma oli sillä välin pysynyt muuttumattomana.
Sisältää kirjoitelmia, joiden päähenkilöksi on valikoitunut minä itse. Elän tai uneksin, matkaan tai olen menemättä minnekään, koen tai valitsen tyhjyyden - jokaisesta risteyksestä huolimatta minä kuitenkin kirjoitan, kirjoitan ja vielä kerran kirjoitan. Sanon sen vielä sata kertaa, jotta tuntisin olevan elossa. Sen vielä sata kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti