Laitteiden meteli ympäröi minut

Kaikki pienet komponentit kävivät ja kävivät ja kävivät taukoamatta syöden sähköä tai muuta likellä olevaa energiaa. Kun toinen laite taukosi, toinen jo, kuin edellisen kuullen, aloitti oman hyrinänsä.

HYRRR!

Niin muodostui aivan oma taajuus, joka lakkaamatta syöksyi viattomaan korvaani: saat simpukassa olevan basilaarikalvoni värähtelemään inhosta, ja minä olen puutteellinen: en pysty estämään ääniaaltojen kulkua.

Enkä elä enää siinä ympäristössä, johon minut poikasena luotiin: ei öisin tarvitse pelätä villipetojen liikehdintää ja uskoa, että vain kuuloaistini minut pelastaa – se on jo täysin tarpeetonta! Pedot, joille annoin kaikille omat nimet, ovat jälleen tunnistamattomia: niiden hiipivä ääni on laitteiden naksutus, joka, toisin kuin lämmin ja sykkivä liha, elää ja hengittää tauotta.

Lakkaamatta, lakkaamatta ja taas lakkaamatta.

Sinä haluat ääneen ja puhut tietenkin totta, että minäkin olen saanut tehdä valintoja: jo joskus, enkä enää edes muista milloin, mutta silloin minä valitsin paratiisin sijasta tämän ja samalla tavalla valitsin laitteet ympärilleni. Ensin yhden, sitten toisen – ja kaikki tuo tärkeä raksutti ympärilläni.

Sillä tavalla hyrinästä, naksutuksesta ja raksuttamisesta tuli osa elämääni.

***

Hörpin kovaäänisesti kahvia.

Tuijotan kulahtaneen tietokoneen monitoria ja rahani saan siitä, että olen töissä tässä jo edesmenneessä Rongankadun videovuokraamossa.

Pitäisi varmaan kuvailla tätä keltaisin värein läträttyä ympäristöä. Kuvailen. Vuokraamo on kooltaan muutaman olohuoneen kokoinen. Elokuvien julisteet ovat sen tapetit ja muoviset kotelot täyttävät sen kaikkien seinämien tilat.

Ilmassa

NUUUH!

on jatkuva makeisten tuoksu, sillä niitä myydään heti kassan vieressä. Maut ovat jo liiaksi kyllästäneet käsitystäni sokerista, johon olen turtumistakin enemmän sairastunut. Imelä makeus saa minut voimaan pahoin, mutta tahtomattain käyn sieppaamassa aina vain uuden ja uuden annoksen: tällä kertaa eri väriä, eri muotoa, eri sokeripitoisuutta.

Vuokraamon äänet sykkivät minussa ja olen oppinut uuden taidon: oppinut erottamaan seinäkellon viisarien heilahtelut.

Tsirk, tsirk.

Eikä mikään meteli maailmassa pysty peittämään hitaasti kulkevan kellon sointia.

***

Harhaudun, käy liikkeen ovi ja ihminen tulee sisälle.

Me sanomme sellaisia ihmisiä asiakkaiksi – siis minä ja muut työntekijät, jotka tulevat ja menevät, kun minä ensin tulen tai menen. Muuten minä olen yksinäni.

Tahtomattani nyt tervehdin: huudahdan TERVE ja nostan käteni, sillä olenhan hyvä ratas. Saan nyökkäyksen ja tunnen itseni tärkeäksi: olen tärkeä, istahdan takaisin paikalleni ja tarkkailen asiakasta. Hän menee tätä hetkeäkään (tsik, tsirk) epäröimättä sen hyllyn luokse, jonka yläpuolella loistaa teksti UUTUUDET. Asiakas selaa katseellaan elokuvia, tarttuu johonkin ja palauttaa sen sitten kiltisti väärälle paikalleen.

Sillä minä näen kaiken.

Jos UUTUUDET eivät asiakasta tyydytä, hän tarkistaa muun tarjonnan ja ehkä hän lopulta uskaltaa kysyä minulta mitä hän itse haluaa. Nyt hiljaa! Asiakas kysyy! Asiakas kysyy. Minä tarkistan tietokoneelta: tietokone sanoo: ei. Ehdotan jotain muuta! Asiakas ei tahdo. Asiakas poistuu ja kilisevän oven toisella puolella asiakas lakkaa olemasta asiakas: ja siellä menee kaltaiseni ihminen.

Enkä ehdi toisella erinomaisella rattaallani huudahtaa HEIHEI, vaan rojahdan takaisin paikalleni.

***

Asiakkaita!

Eräs tahtoo elokuvan!

Me teemme kaupan, vaihdamme rahaa ja asiakas poistuu 24 tunniksi. Elokuvia alkaa kerääntyä vääriin paikkoihin. Teen kierroksen. Tämä kuuluu tähän, tämä kuuluu tähän. Tämän kuulumisesta en tiedä, laitan sen tuohon.

Istun taas paikalleni.

Poden huonoa omaatuntoa, kun tuohon laitettu elokuva ei sovi ollenkaan siihen. Miten se voisi sopia noiden kahden elokuvan väliin? Ne eivät liity mitenkään toisiinsa! Yritän korjata tilanteen, mutta jälleen joudun huomaamaan, että on vain sellaisia, jotka eivät käy keskenään. Laitanpa sellaiset epäsopivat vierekkäin.

Olen tyytyväinen ja palaan paikalleni.

Sivusilmällä vilkuilen samalla televisiosta elokuvaa, jonka olen juuri valinnut siihen pyörimään. Pidän eniten klassikoista – tai haluan, että te luulette minun pitävän. Katsokaa tuota! Hän pitää klassikoista!

Toimii aina.

Näen palasia eri kohtauksista, jotka mieleni yhdistää: elokuvaksi. Kun asiakas kysyy, sanon: olen nähnyt sen elokuvan. Kyseisiä elokuvia olenkin jo ehtinyt nähdä monta. En vain oikein ymmärrä, miten juoni voi katketa noin tai miten päähenkilö voi käyttäytyä noin tai miten mikään voi olla noin. Mutta sellaisia ne elokuvat varmaan ovat.

Kyseiset klassikot.

***

Seuraavana aamuna kopisen avaimen kanssa taas liikkeeseen.

Pukeudun värikkääseen kauluspaitaan (ruskea), kaulahuiviin (on talvi) ja mustaan vakosamettihattuuni (jota ei enää ole).

Avaan oven 11:45 ja minulla on vartti aikaa saada videovuokraamoon elämää. Pistää se pyörimään. Astun sisään ja varon tallomasta yöllä palautuneita elokuvia. Välillä niitä on enemmän, välillä niitä ei ole.

Kuten tänä aamuna ei ole.

Kävelen tiskin taakse ja kytken kaikki humisevat laitteet päälle: 1, 2, 3, 4 ja 5. Numero 5 ei koskaan käynnisty kunnolla. Pitää antaa pientä taputusta sen oikeaan laitaan. Yksi, kaksi, kolme, neljä, kymmenen kertaa – ja sitten se käynnistyy. Seuraavaksi kytken vuokraamon valot päälle ja sillä samalla sekunnilla kun istahdan omalle paikalleni, havahdun tähän maailmaan, jossa

laitteiden meteli ympäröi minut.