kun jumala oli
levännyt yksityiskohdissa, oli aika ryhtyä taas töihin. sunnuntai kun oli, ei
mieli tietenkään tehnyt. parasta jos vain voisi jäädä lepoon, tuumi jumala, ja
käänsi kylkeään.
kulunut tapetti
tuijotti entiseen malliin.
mitä sinäkin nyt
haluat!
mutta ei tapetti
koskaan vastannut. vaikka jumala pisti kaikkensa peliin. hiki siinä hommassa tuli
ja ehkä myös rakkula. ainoa, mitä jää käteen yrittämisestä.
nngh!
prrrrfff!
jumala pihisi ja
päästeli huuliensa lomasta ääniä ja sanoja, mutta mitään ei tapahtunut.
kohta äitikin
tulee, voi vietävä. nyt täytyy nousta. ensin toinen lonkero ja sitten toinen.
kas noin. ylhäällä ollaan, jos tätä nyt ylhäällä olemiseksi voi kutsua.
venytys, pieni
jumppa ja takaisin maailmaan.
mutta ensin
aamupala. jääkaappi, siinä se jo edessä onkin. avaan kaapin, valo syttyy ja
hymyilee minulle. siksi minua pidetään valon lapsena, siksi.
mutta tämä päivä
oli oleva huono päivä, sillä joku tai jokin oli vienyt kaapista maidot.
äitiii
mutta äiti
katseli minua yhtä vihaisesti kuin ennenkin – että kun sitä ollaan jumala, niin
auta vain itseäsi, jumalauta.
pistävä katse.
onkohan kaikkien
äitien katse noin pistävä – en tiedä. mutta se tuntuu pernassa asti. perna
muljahtaa ja jatkaa sitten taas onnetonta sykintää.
näin alkavat
jumalan aamut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti