olli, onko kaikki hyvin?

sataa.

ja uni tuli huonosti silmään: kello oli 02 ja ensin piti kävellä jalat rikki ja liikennevalot naksuttivat vihreinä läpi yön naks naks. käsiä ja jalkoja ja käsiä särkee vielä eilisestä. näin jotain typerää painajaista, jossa itkin lakkaamatta. mutta se yöstä. aamulla laitoin takin niskaan ja porhalsin hissillä kerrokseen numero 1.

ja siinä, siinä se sitten istui. alakerran juoppo naapurini, jota en ole vielä kertaakaan nähnyt selvänä. naapuri, joka tulee soopertamaan humalassa, kun yrittää rämpytellä kitaraa. istui hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen olli lindholmin näköisenä, kuin olisi istunut siinä koko nakuttavan yön.

terve!

rääkäisin, yllättäen meidät molemmat. mutta olli oli juuri myynyt maansa ja olli onnistui vaivalla huokaisemaan "m...m...moro" ja taas, ja taas minun sydämeni särkyy, kun ihminen on onneton, eikä väsymykseni ollut enää mitään, kun olli se siinä oli menettänyt kaiken jos hänellä koskaan oli ollutkaan mitään ja tiedättekös, silloin ihmisen pitäisi koskettaa toista ja kysyä onko kaikki hyvin? vaikka mikään ei ollut hyvin, ei, olli oli taas huutanut ja rakas oli lähtenyt yön väreissä ja kadonnut pimeyteen ja maa oli myyty ja tuuli painoi koivut multaan

mutta mitämitä, minä annan juoppojen olla rauhassa, sillä väliäkös sillä, hengittävätkö he vai eivätkö he hengitä, sillä minä kävelen ohi ja kosketukseni on vain harhaa ja salaa, salaa muiden katseilta minä ihailen, kun toinen ihminen pysähtyy ja tekee juoposta ihmisen: kysymällä tältä, onko kaikki hyvin?

ja yhtäkkiä kaikki juopot ovat enemmän ihmisiä, kuin minä ikinä olen: sillä mitä minä olen, minä olen vain tekstiä eikä tässä ole kosketuksen lämpöä ja kun tein kierroksen kaupungilla ja väsytin itseni sairaaksi, oli olli jo kadonnut portailta istumasta; eikä olli saa tietää, että minä kirjoitin hänestä, enkä minä saa tehtyä hänestä kokonaista ihmistä kysymällä:

olli, onko kaikki hyvin?